Hei ja tervetuloa blogilleni. Aloitin nyt blogaamisen uudestaan siitä vinkkelistä, että puran joka päivä ulos omia ajatuksiani ja kerron omasta elostani, vaikka minulla ei sinänsä mitenkään erityisempää sanottavaa olisikaan. Nytkin esimerkiksi vietän yksin kotona rauhallista sunnuntaita naukkaillen vielä kaikessa rauhassa aamukahviani. Minulla ei ole minkäänlaista suunnitelmaa tälle päivälle ja puhelimeni on äänettömällä. Kun olen joskus lukenut jotain sinkkublogeja, niin monesti ihmiset kertovat sunnuntain olevan pahin päivä. Silloin kuulemma yksinäisyys konkretisoituu. Mutta minusta näin introverttinä ollessa sunnuntai on ehkä paras päivä. Saan olla aivan rauhassa eikä mitään kiirettä minnekään.
Olen siis introvertti ja koen olevani sitä aikalailla ääripäästä. Introverttiys onkin yksi elämäni merkityksellisimmistä asioista ja siitä aiheesta tulen paljon kirjoittelemaan. Mutta vaikka olenkin introvertti, niin kärsin yksinäisyydestä. Kavereita minulla on riittävästi ja voin viettää yksin vaikka viikkoja ketään heistä näkemättä. Mutta samaan aikaan kaipaan kovasti omaa puolisoa, rakkautta ja läheisyyttä.
Kyllä, vaikka me introvertit viihdymme yksin, yhtälailla mekin kaipaamme sitä tiettyä ihmistä elämäämme. Esimerkiksi nämä kuuluisat introverttiyden julistajat Sucan Cain ja Laurie Helgoe ovat molemmat perheellisiä naisia. Ja tässä yksi vasta löytämäni introvertin blogi joka hänkin satttuu olemaan perheellinen nainen. Blogissa on hyvin kirjoitettua inrovertin ajatuksia joihin todella samaistuin. Muiden introverttien ajatuksia on aina mukava lukea. Harmi, että hän ei ole blogiaan näyttänyt enää jatkavan. Mutta onneksi on introvertit.net/forum. Sinne heti jos joltain introvertiltä on tuo paikka vielä jäänyt löytämättä.
Mutta tosiaan rakkauden löytäminen on kaikista tärkein asia itselleni. En mitään pidä niin merkityksellisenä, enkä mitään kaipaa yhtä paljon kuin sitä. Mainittakoon vielä, että olen 27-vuotias mies, enkä ole koskaan seurustellut. Tänne blogilleni vuodattelen rehellisesti omia ajatuksiani terapiamielessä. Onpahan edes joku paikka jonne avautua, kun ei minulla oikein ole ketään kaveria kenelle aiheesta voisin uskoutua. Vastentahtoinen yksinäisyys on häpeä josta on vaikea puhua.
Eli tästä on kyse. Tervetuloa.
Täällä yksi introvertti. Moneen lähtöön meitäkin varmasti on, mutta epäilemättä meitä kaikkia yhdistää se, että akkuja ladataan nimenomaan yksin ja ylipäätään pitkäkin yksinolo on elintärkeätä... Eipä se silti sitä tosiaan tarkoita, etteikö sitä omaa ihmistä/ihmisiä/ystäviä kaipaa ja etteikö olisi ihan reipas ja kaikkien kanssa toimeen tuleva tyyppi kun ihmisten pariin tosiaan jalkautuu :)
VastaaPoistaJään lukemaan.